KOULUTUS

Ennen kolutuksen alkua kannattaa käydä seuraamassa kerhomme toimintaa lentopaikoilla. Sinulla on myös mahdollisuus käydä tutustumislennolla kaksipaikkaisella tandemvarjoliitimellä. Tulevista tandemlennätyksistä kannattaa kysyä palautteella, mutta pyrimme myös tiedottamaan lennätyksistä uutiskirjeellä.

Varjoliitoa harrastaakseen pitää läpäistä Suomen Ilmailuliiton hyväksymä ParaPro-koulutusohjelma. Tavallisesti peruskurssi suoritetaan sääolosuhteiden mukaan muutaman viikonlopun aikana. Peruskurssin aikana harjoitellaan käytännön taitoja ja opiskelemme tietopuolista asiaa. Varjoliitimen käsittelyä opiskellaan maakäsittelyharjoituksissa ennen varsinaisia lentoja, jotka aloitetaan matalilla hinauslennoilla. Niiden jälkeen siirrytään korkeampiin hinauslentoihin.

Peruskurssin aikana saavutetaan PP1-tason kelpoisuus, joka sisältää teoriakoulutuksen ja viisi itsenäistä lentosuoritusta. Lentämistä on mahdollisuus jatkaa itsenäisen lentäjän kelpoisuuteen tähtäävällä PP2-tason jatkokurssilla.

Hyväksytyn koulutuksen, teoriakokeen ja tarkastuslennon jälkeen oppilas saa Suomen Ilmailuliiton kelpoisuustodistuksen (PP2-lupakirja).

Kouluttajina toimivat Suomen Ilmailuliiton hyväksymät opettajat, joilla on pitkäaikainen kokemus riippu- ja varjoliidosta. Varustuksena sinulla tulee olla normaali terveys, ajankohtaan sopivat ulkoiluvarusteet sekä henkilökohtaiset tarvikkeet. Majoitus, sauna, oppimateriaali ja liitimet sisältyvät hintaan kurssin aikana.

Varjoliidon peruskurssi 2011

Ajankohta: 4.-6.3. ja 12.-13.3.2011

Kurssin hinta:
PP1-peruskurssi; 800€ (+ilmoittautumismaksu 100€)
PP2-jatkokurssi; 50€ + (oppilas)hinausmaksu 5€/kpl
Ilmoittautuminen: Maksamalla ilmoittautumismaksu 100€. Ilmoittautumalla ajoissa mielellään 1-2 kk ennen kurssia helpotat työtämme mitoittaa koulutustilat ja varusteet. Pankkiyhteystiedot.

Ilmoittautumiset

Jani Nurminen 0503854525

Koko kurssi tulee olla maksettu ennen kurssin alkua.

Oppiminen ei tietenkään lopu tähän: taitojen ja kokemuksen myötä voit ottaa osaa kilpailuihin, hakeutua opettajakurssille tai nauttia lentämisestä muuten vain pilvien pohjissa.

Tervetuloa mukaan!

 


x Varjoliitokoulutusta, Jämillä




x Varjoliitokoulutusta, jäällä