Wettis Tanskassa ja Norjassa 6/2014

Kirjoittaja Jan Wettensaari /PP3

Kirjailenpa tänne yleisiin hieman matkaraporttia kesälomareissumme varrelta liittyen lentämiseen…

 

maptanska

Toftum. Tanska, 26.6.2014
IMG_0737

Aamulla lähtiessämme Legolandiasta, joka oli perheemme viimeinen varsinainen kohde jossa piti käydä, aloin tiukasti katselemaan tuuleen suuntaa ja selaamaan Caimalta saamaani Tanska kansiota, että mihin paikkoihin tuuli osuisi. Konsultoin myös Caima Nurmista, joka vinkkasi Toftumin olevan luoteistuulelle sopiva paikka. Sinne siis!

Perille päästyäni, niin siellä oli yksi siipi ilmassa ja saksalainen varjoliito pariskunta paraweittaamassa. Kertoivat lentäjän olevan paikallinen hero, joka oli useiden avustavien yritysten jälkeen päässyt taivaalle. Tuulen voimakkuus oli niin kova (jos oikein kuulin, niin 28m/s), että startti oli todella vaikea. Päätimme siis odotella. Reilu tunnin jälkeen kannoin siipeni starttipaikalle ja tuo Hero tuli lentämällä ilmoittamaan, että nyt nopeasti taivaalle, sille keli on loppumassa. Tuuli olikin jo rauhoittunut selkeästi. Levitin kamani, siipi ylös ja kävelemään kielekettä kohti. Vain noin kahta metriä ennen kielekkeen reunaa siipeni etureuna ruttasi, siipi maahan ja tuuli tyyntyi kuin “seinään”! Hero teki räpsyn biitsille ja kiipesi ylös. Pakkasi kamansa ja kertoi, että tänään ei ainakaa enää lennetä, mutta huomenna tuuli todennäköisesti on suotuisa jälleen. Päätimme saksalaisen kaverin kanssa yrittää vielä maakäsittelyä ja toivoimme tuulen hieman voimistuvan. Niinhän se sitten voimistui ilta auringon alettua paistaa uudelleen ison pilven väistyttyä. Maakäsittelimme hetken ja tokaisin kaverille, että lupaan yrittää perässä, vaikka biitsilasku tulisikin, sillä tuuli tuntui jälleen mukavan voimakkaalle. Ei muuta kuin ilmaan! Eikä tullut biitsilaskua (paitsi saksalaiselle, mutta sekin kipusi ylös ja tuli samantien uudestaan ilmaan). Lensin ensin puolentunnin lennon, jonka jälkeen halusin kokeilla topparia. Tämän jälkeen uusi startti ja toinen puolentunnin lento perään. Laskuun tullessa aattelin laskeutua hieman lähemmäksi autoa ja sitten tein todella typerän virheen, jota rinnelennossa ei pitäisi koskaan tehdä (tiesin tämän, mutta arviointikykyni petti). Tein myötätuuli käännöksen, sillä kuvittelin että minulla on reilusti etäisyyttä ja koroja. Mutta rinnetuulen voimakkuus on niin toistaluokkaa, mihin olemme tottuneet, että se yllätti. Huomasin virheeni lähes heti myötätuulikierrokseen lähtiessäni, mutta en enää kyennyt perumaan päätöstäni, vaan minun oli käännettävä liidin todella tiukkaan käännökseen (lähes spiraalin jyrkkyytyyn), jotta en ajautuisi parkkipaikan autoihin tai niiden takana oleviin taloihin. Onnistuin tässä ja sain väännettyä laskun jopa niin, että tulin melko pehmeästi jaloilleni ja pysyin pystyssä. Joku olisi voinut ajatella laskun nähdessään, että olipa aika hero lasku. Tässä kävi kuitenkin tuuri ja olisi voinut sattua pahastikin. Halusin jakaa tämän viimeisenkin kokemuksen, sillä mielestäni nämä ovat parhaita opetuksia. Eli tajuaa tehneensä virheen, ei ole onneksi sattunut, eikä toivonmukaan enää koskaan tule tekemään samaa virhettä uudestaan. Toivottavasti kukaan teistä ei lankea (ainakaan enää tämän tarinen jälkeen) samaan amatöörimäiseen virheeseeni!

Päivästä jäi kuitenkin todella hieno fiilis ja seuraava ilta/yö menikin säätietoja tutkaillessa, joka lupasi tuuleen suuntaa rinnetuulilentämisen mekkaan, Lökkeniin sopivaksi!

Lökken 27.6.

Saavuimme Lökkeniin puolenpäivän kieppeillä ja jo tullessa näin liitimiä taivaalla. Tämä tiesi hyvää! Ensin mentiin eteläpäätyyn biitsille, mutta siellä ei näkynyt lainkaa liitäjiä ja pohjoiseen menevä ranta näytti liian pehmeältä 3.5 tonnia painavalle matkailuautolle. Siis muita teitä pitkin pohjoisen suuntaan. Kokeilimme keskustan kohtaa, mutta ei sieltäkään kukaan startannut. Vaimo halusi mennä shoppailemaan, mutta ymmärsi “kärsimättömän kuumeeni” ja niin lähdettiin jälleen kohti pohjoista. Löysimme paikan joka on merkitty Tanska kansioon, mutta sieltäkään ei kukaaan startannut. Näin siinä yhden liitäjän ja hän kommentoi, että liian suuri roottori tulee siihen tasanteelle, eikä siitä voi startata. Eikun kohti majakkaa (pohjoista). Pääsimme rantaan n. 3km ennen majakkaa mutta ei sielläkään näkynyt mitään starttipaikkoja. Sillon rupesi epätoivo valtaamaan, tunnelma “lämpenemään” autossa ja päätin miellyttää loppu porukkaa ja lähteä takaisin keskustaan shoppailemaan. Siellä sitten n. Tunnin shoppailun jälkeen muut eivät kestäneet katsella “kiemurteluani”, joten lähdimme takaisin kansiossa kuvattuun paikkaan. Siellä huusin lentäjälle ilmaan, että mistä voi startata, niin hän palasi takaisin ja huusi, että näin kovalla tuulella startataan biitsiltä! Woi widd…, eipä tullut mieleen ajattelin ja lähdin hakemaan kamojani. Pyysin kannustusjoukkoja hieman jeesaamaan tarvittaessa. Apuahan tarvittiin, sillä tuuli pyöritti melkoisesti. Hermohan siinä meinasi mennä ja vaimo varmaan ajatteli, että saa olla viimeinen varjoliitoreissu yhdessä ;-) … onneksi kuitenkin oikoi siipeä poikien kanssa ja pääsin yrittämään uudelleen. Lopuksihan se onnistui, kun näin vielä lähistöllä mallisuorituksen :-)

Sitten alkoikoikin muutaman lyhyen edestakaisen lennon jälkeen pitemmät siivut. Ensin lensin n. 4km Lökkenin keskustan lähistölle asti. Muita siipiä ei näkynyt seuraavan viimeiseen kilometriin. Sitten ympäri ja kohti majakkaa, jonne oli yli 10km! N. 4 kilometriä ennen majakkaa viimeinenkin varjoliidin käänsi ympäri ja lähti takaisin Lökkenin suuntaan. Tässävaiheessa mietin, että onko ilmassa jotain mitä en huomaa ja yritin miettiä mikä se voisi olla. En keksinyt mitään syytä kääntyä takaisin ja niinpä matkustin kohti majakkaa “ylhäisessä yksinäisyydessä”. Majakalle tullessani tuli maailman luokan staran fiilis, sillä dyyneillä oli paljon väkeä ja he rupesivat heiluttamaan, hurraamaan ja useiden kamerat kuvasivat lentoani (joka oli siis ainut liidin jota ilmassa näkyi n. 4km säteellä). Nyt siis tiedän miltä tuntuu olla stara :D . Kiersin majakan, heiluttelin terveisiä ja lähdin takaisin. Lopuksi lensin vielä muutaman lyhen siivun poikieni iloksi ja sitten päätin laskea vielä ylätasanteelle topparina. Myös tämä meni kuin elokuvissa ;-) .

Jos joskus olen kaivannut kypäräkameraa, niin nyt sitä kaipasin. Majakan kierto tuntui, kuin olisi tehnyt golfissa hole in onen, eikä kukaan olisi ollut sitä näkemässä. Lentoni kesti kaikkineen lähes kaksi tuntia ja suu pysyi messingillä vieläkin pidempään.

Sitten lähdimmekin ajelemaan kohti Skagenia, mutta päätimme mennä Hirtshallin kautta kysymässä lautta aikatauista Norjaan. Noh, sieltähän oli sopivasti lähdössä yölautta Stavangeriin ja päätimme samantien jatkaa matkaa sinne :-)

Että tällainen lento Lökkenissä :-)

… Norjaan päästyämme päätin soittaa Jevgenille jos hänellä olisi vinkkejä paikoista jossa kannattaa käydä, sillä tiesin hänen juuri palanneen Norjan matkalta. Jevgeni suositteli erityisesti Vossia, jossa on meneillään extreme viikko. Samoin hän suositteli Vossin lähistöllä olevaa puistoa, jossa on perheen lapsille tekemistä. Noh “ketunhäntä kainalossa” sain syötettyä reittisuunnitelman lävitse vaimolle (onneksi hän ei näitä sivustoja lue ;-) . Menomatkalla olimme yötä Oddassa ja sieltä sitten Vossiin.

Norja, Voss, 28.6.2014

(huomasin juuri, että oon menny lomalla päivissä sekaisin ja Toftum ja Lökken ovat päivää aiemmin lennettyjä mitä lokiin on kirjattu :-) )

Voss

Saavuimme iltapäivästä Vossiin ja ensin käytiin kurkkaamassa keskusta ja sitten Taavin antaman osoitteen mukaan kaapelihissille, jolla pääsisi vuoren huipulle. Siellä kävin kyselemässä hissimieheltä hieman ohjeita ja hän opasti menemään toiselle puolelle vuorta, sillä erityisesti laskupaikat olisi helpompia tuulen suuntaa silmälläpitäen. Täällä lasku rannassa saattaisi olla turpulenttinen, sillä parhaimmat alueet oli varattu näytöslentoja tekeville varjoliitäjille, jotka muuten tekivätkin aivan uskomattomia temppuja! Noh eikun autoon ja toiselle puolelle rinnettä. Aikaa oli kuitenkin vierähtänyt ja päätin syödä ennen lentämään lähtöäni. Syönnin jälkeen pakkasin tavarani ja lähdin kävelemään kohti hissiä. Matkalla tapasin pari “maansa myyneen” näköistä miestä ja kysyin, että olivatko lentämässä. Olivat käyneet ylhäällä, mutta PP2 pilotteja ei oltu päästetty ilmaan, mutta PP3 piloteille oli juuri avattu lentotila. Aattelin, että JES, mutta sitten muistin, että mullahan on unohtunu koko lentolisenssi kotiin perk…! Onneksi en sentään kerinnyt maksaa hissinousua (100kr) ja todeta tätä vasta sen jälkeen. Ei siis muuta kun kamat takas ja mököttämään :-( . Jotenkin muistin vielä toisen lompakkoni ja katsoin myös sinne ja siellähän se lisenssi oli :-) … Siis ei kun kamat kantoon ja hisseille! Lippuluukulle mentyäni myyjä avasi luukun ja sanoi, että suljimme 5 minuuttia sitten! Hissit kuitenkin vielä pyöri ja rukoilin häntä päästämään minut vielä matkaan. Hän heltyi ja otti puhelun konemestarille. Hän puolestaan ei heltynyt, joten ei muuta kun takaisin kipuamaan autolle äärettömän iso “jortikka” otsikossa :-( . Kondoli jossa aluksi kävimme oli auki vielä 1,5 tuntia ja mietin, että uskaltaisinko raahata perheeni jälleen takaisin sinne. Päätin ottaa riskin, sillä ei Vossiin joka vuosi tulla. Niin sitten takaisin toiselle puolelle vuorta ja kondolin kyytiin. Kyselin tarkkaan erityisesti laskeutumispaikasta ja tunsin oloni riittävän varmaksi starttiin. Starttimestari tuli vielä kyselemään myös minun lupakirjani ja ylpeänä esittelin olevani PP3 :D . Se oli kovaa valuuttaa ja starttilupa heltisi. Kyllähän siellä oli monenlaista starttaajaa, eikä omaa starttia tarvinnut hävetä. Sain kuulemma vielä aploditkin japanilaisilta turisteilta :-) . Ilmassa maisemat olivat mahtavat ja yritin hieman matkia mitä muut tekivät ja minne lentivät. Suuria nostoja ei ollut ja pääsinkin vain n. 150m starttipaikkaa parhaimmillaan ylemmäksi. Kun korkoja hävisi hiljalleen, oli tehtävä päätös lähteä lähestymään laskupaikkaa joka oli keskustan toisella puolella rannalla. Onneksi sain seurata pari mallisuoritusta vielä ennen omaa laskuani, joka onnistui hyvin. Siipeä pakatessani oli hymy korvissa samalla kun katsoin, kun akrolentäjät kieputti useita voltteja peräkkäin ja muita temppuja varjoliitimellä siinä aivan yläpuolella ja osa tuli spiraalista suoraan laskuun. Huikea lomapäivä jälleen! :-)

… “matka ja se jatkuu ja laulu vain soi!”

Vågån läpi ajeltiin 29.6., mutta vettä satoi lähes koko päivän, eikä varjoliitäjiä näkyny taivaalla. Todella mahtavat tunturit/vuoristot Vågåssa kyllä oli, joten voin kuvitella sielläkin olevan hienot paikat lentää.

Åre

Ruotsi, Åre 2.7.

Saavuttiin Åreen 1.7. iltapäivällä, mutta keli oli hieman tuulinen ja sateinen. Kävin kyselemässä rannalla olevasta paikallisen seuran varjoliito parakista, että miltäs kelit näyttää lentämiseen. Vastauksena kuulin, että tänään ei lennettäisi, mutta huomenna kyllä. Siis huomista odottelemaan ja perheen kanssa pelailemaan maila ja pallopelejä isolle nurmialueelle, joka toimi myös laskeutumispaikkana varjoliitäjille.

Keskiviikko oli heti aamusta lähtien aurinkoinen, mutta hieman tuulinen päivä. Lisäksi tuuli puhalsi pohjoisesta, joka ei ollut hyvä erityisesti laskeutumista ajatellen. Laskupaikka oli näet järven rannassa ja pohjoistuuli puhalsi järven suuntaan. Tuuli ei ollut kuitenkaan kova alhaalla ja pyöri jonkin verran, kun seurasin sitä. Puolenpäivän aikaan ylös lähti pariskunta katsomaan tilannetta ylhäältä. Eikä kestänyt kauaakaan, kun he killuttelivat taivaalla todella korkealla. Sitten rupesi seuraava ryhmä starttailemaan ylös ja päätin liittyä seuraksi. Kondolilla ylös (130kr) ja siellä hissimies opasti ainoan mahdollisen starttipaikan. Siellä oli alkuun tandem pilotti, joka starttasi n. 20min odottelun jälkeen, kun tuli hieman rauhallisempi hetki tuulesta. Sitten eräs hieman vanhempi kaveri yritti startata useita kertoja, mutta ei siitä tullut mitään, vaikka yritimme erään toisen kaverin kanssa häntä auttaa. Sitten oli vielä yksi kaveri ennen minua, mutta hän päätti olla starttaamatta liian kovan tuulen vuoksi. Itae päätin yrittää, sillä mielestäni välillä tuli hetkiä, että uskoin kykeneväni starttiin. Levitin siipeni ja yritin vetää siiven ylös. En siinä kuitenkaan onnistunut, vaan siipi tuli alas suoraan starttaamatta jättäneen varjoliitäjän päälle, joka oli käärimässä sätkää. Siitä hän selvitti tiensä ulos ja pyysin oikoisemaan siiven kärjen, mutta ilmeisesti kaveri oli niin widduudunut tapahtuneesta, että ei viitsinyt, vaan käveli sivummalle jatkamaan sätkänsä käärimistä. Arvioin siiven ruttua ja ajattelin sen kuitenkin suoristuvan nostossa. Eihän se sitten kunnolla suoristunut, vaan nyt tuuli tempaisi minutkin hieman matkaansa ja kaaduin. Siipi sen verran ruttuun ja sekaisin, että tiesin lentoni Åressa jäneen haaveeksi. Tuuli oli nimittäin niin kovaa, että ei siipeä voinut mitenkään selvittää varmuudella suoraksi, joka luonnollisesti olisi ollut ehdoton toimenpide ennen seuraavaa yritystä. Väki kaikkosi koko starttipaikalta ja jäin yksin ihailemaan komeita Åren maisemia samalla, kun päästelin “höyryjä” ulos ;-) Sitten sulloin kamani reppuun myöhempää selvitystä varten. Olin juuri lähdössä, kun paikalle tuli paikallinen hero Boomerangin kanssa. Juubailin hieman hänen kanssaan ja hän kertoi Suomesta tuntevansa Ruokosen Villen ja jonkun toisen acro lentäjän. Siitä hän lähti helpon näköisesti ilmaan ja minä lähdin takaisin hissille.

Kun olin nousemassa hissiin, niin mies sanoi, että sillä hissillä ei enää pääse ja tuo seuraava menee sitten 30min päästä kiinni. Olin lähdössä sinne, mutta sitten kaveri kyseli, että miksi en lentänytkään. Kerroin tarinani ja että siipeni on nyt lentokelvottomassa tilassa. Hän opasti suoristamaan siipeni rakennuksen edessä jossa oli hieman seesteisempää ja kertoi olevansa myös lentäjä. Sanoi, että lennetään sitten yhdessä alas. Ajatus kuulosti houkuttelevalle ja niin menin oikomaan siipeäni. Olin juuri saamassa viimeiset punokset suoriksi, kun tuli se “härkä puuska” ja pyöritti siiven enemmän ruttuun, kuin Colin McRae Subarunsa jyväskylän suurajoissa :-( . Tämä olikin sitten “piste i:n päälle”. Pakkasin siipimyttyni reppuun, sillä viimeinenkin hissi meni kiinni 5min kuluttua. Hissimies (varjoliitokaiffari) oli saanut juuri oman hissinsä suljettua ja tuli jälleen houkuttelemaan minua jäämään. Sanoin siiven olevan nyt todella solmussa, eikä täällä ylhäällä ole sellaista paikkaa, jossa se saataisiin suoristettua. “No hätä” sanoi kaiffari ja ohjasi minut oman condolihissinsä edustalle, jossa oli iso tasainen alusta täysin tuulelta suojassa (nyt kun hissi oli kiinni, niin siihen pystyi siiven levittämään rauhassa). Nyt ei sitten enää takaportteja ollut, sillä viimeinenkin hissi oli mennyt kiinni. Siis lentäen alas tai parin tunnin patikointi tunturin huipulta reppuselässä, jortikka otsikossa alas. Lentäminen kuulosti paljon paremmalle :-) Saimme selvitettyä siiven varmuudella hyvin ja kannoimme kamamme starttipaikalle. Tuuli oli edelleen kovaa, mutta hiljeni toisinaan starttikelpoiseksi. Kun olin valmis starttaamaan ja tuuli hiljeni sopivaksi, niin siipi ylös käännös ja muutama reipas askel kohti jyrkännettä. Homma toimi ja niin oltiin ilmassa Åren komeissa tunturimaisemissa!!! :-) Alkuun piti sahata hieman korkoja, että pääsi varmuudella hissilinjojen yli, jotka piti ylittää toiselle puolelle tunturia mennessä, jossa myös laskupaikka oli. Mitään suuria nostoja ei enää ollut, mutta riittävästi kuitenkin, jotta mitään ongelmia ei sen suhteen tullut. Ilma oli kyllä hieman ryppyistä, mutta siinä kliimaksissa ei siitä paljon ollut haittaa :D Kaiffarini pääsi starttaamaan heti perääni ja näytti muutenkin samalla mallia lentämiseen ja laskeutumiseen, sillä hän meni laskuun hieman ennen minua. Laskua hieman jännitin, tietäen pohjoistuulen mahdollisen vaikutuksen. Seurasin tuulipussia tarkasti, joka näytti puhaltavan juuri sillä hetkellä luoteesta. Lasku onnistui hyvin ja suupielet kohosi jälleen korviin asti :-) Lopuksi kävin vielä kättelemässä ja kiittämässä hissikaiffaria/lentokaveriania, jota ilman Åre olisi jäänyt osaltani haaveeksi. Eipä siis mennyt tämäkään lentopäivä ilman “seikkailua”, mutta sanontahan kuuluu, että “lopussa se kiitos seisoo!”.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!

-w-