Kirjoitetut vastaukset
-
JulkaisijaArtikkelit
-
Perinteisestihän pääsiäisenä on saatu maistiaisia ekoista termoista, saa nähdä miten tänä vuonna.
Teiskossa varsin mainio keli ja yhdeksän lentoa neljän pilotin voimin. Pientä termoiluakin päästiin tekemään.
Menen sittenkin pitkästä aikaa Teiskoon, jos saadaan sinne porukkaa.
Lauantai suunnitelmissa myös
Jeve oli tänään kunkku, kaksi matkalentoa muiden räpistellessä. Tosin Ranekin veti komeat termoilut 🌞
Paikalle 11 tienoilla
Olen tulossa aamupäivällä, jos ei ennusteet aivan huonoksi muutu.
Pyrin olemaan maanantaina Jämillä 10:30.
Jos porukkaa, niin voisin koittaa maanantain järjestää. Keli ainakin sunnuntaita parempi.
-
Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 9 kuukautta sitten
Jouni Tomberg.
En sunnuntaina tulekaan.
Tulen myös. Sunnuntai on 9.6., mutta oletan että samasta puhutaan.
-
Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 9 kuukautta sitten
Jouni Tomberg.
Tulen paikalle 10-11 välillä. Enempikin porukkaa aamupäivän kuluessa ilmeisesti tulossa.
Minulle käy perjantaikin, silloin ehkä paremmin porukkaa paikalla.
Minä voisin lähteä, mutta hiljaiselta vaikuttaa. Laitoin Whatsappiin kyselyä.
Torstaina voisi olla päivällä keliä, jos porukkaa löytyy.
-
Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 9 kuukautta sitten
-
JulkaisijaArtikkelit